Saan paljon asiakaspalautetta monessa muodossa, olen koonut tänne sivulle kaikkien inspiraatioksi asiakkaideni kertomuksia. Toivon että antamalla asiakkailleni puheenvuoron rohkaisen ja kannustan monia muitakin kulkemaan tietä hevosen ehdoilla, harmoniaa tavoitellen. Jokaiseen palautteeseen ja kuvaan on pyydetty asikkaalta lupa julkaisuun.
Palautetta Riina-ponin omistajalta:
Annan tunneilla olen ehkä ensimmäistä kertaa koko (suhteellisen pitkän) ratsastustaipaleeni aikana löytänyt kokemuksen siitä miltä tuntuu olla aivan rauhassa, levollinen, rento ja nyt-hetkessä hevosen selässä. Annan tapa opettaa on hyvin lempeä, salliva ja turvaa luova, mikä mahdollistaa sen että sekä hevonen että ihminen saa edetä omalla tahdillaan ja omia rajojaan kunnioittaen. Olemme myös saaneet monivaivaisen Riina-ponini kanssa paljon apua ja vinkkejä maastatyöskentelyyn ja Riina on siinä aivan huomaamatta löytänyt itsenäisen iloisen eteenpäinpyrkimyksen! Anna on myös auttanut meitä lastauksen kanssa, mikä on Riinan kauhistuksen aihe ja Anna on ollut ihan valtavana apuna klinikkareissusta joka meinasi jo kaatua näiden kuljetusongelmien takia. Näiden kokemusten myötä sekä minulla että ponillani on syntynyt syvä luottamus Annaan. Riina menee aina ensimmäisenä tervehtimään Annaa pusuttelemalla – se kertoo minulle siitä että opettaja on mieluisa ❤️! Lämmin suositus!
Ote Facebookista:

Laura ja Hassi
Hassi on 6 vuotias, viime talvena ruunattu nuorimies. Anna on ollut mukana Hassin koulutuksessa alusta asti. Ensin lähdettiin työskentelemään maasta käsin ja pikkuhiljaa saatiin tuotua maasta käsin opetetut asiat myös selästä työskentelyyn. Hass oppi melko raskaaksi hevoseksi kulkemaan rennossa mielentilassa ja aika hyvässä tasapainossa Annan oppien myötä. Hassilta poistettiin kesäkuussa hammas minkä komplikaationa se sai verenmyrkytyksen ja elimistön tulehdustilan vuoksi kaviokuumeen. Potsun sairaslomalla Anna kävi antamassa vinkkejä niin ruokintaan, aivotyöskentelyyn kuin bootsien tekemisenin. Karsinalepoa, sairastarhaa ja ”puukenkäkävelyä” kesti 2kk, minkä jälkeen saimme vihdoin liikutusluvan. Anna kävi jälleen antamassa vinkkejä kunnon kohotukseen ja tasapainon löytämiseen.

Hevosen potkun seurauksena jalkani meni poikki reilu 5vuotta sitten. Jouduin opettelemaan kävelyn uudestaan ja sitä myötä myös ratsastuksen. Ennen Annan oppeihin siirtymistä, ratsastus tuotti melko paljon kipua ja tuntui ettei yhteistä säveltä hevoseni kanssa löytynyt. Ratsastus aiheutti melko usein kivun lisäksi turhautumista. Ja sitten…
Ensimmäisellä Annan tunnilla se fiilis, kun ymmärrät ”ratsastaneesi 20vuotta väärin”. Pikkuhiljaa olen löytänyt istuinluuni, rentona kyydissä olemisen ja sitä myöden yhteisen sävelen hevoseni kanssa 😍 se on kehittynyt kanssani ja toimii kuin ajatus 💜 Anna on keksinyt apuvälineitä, jotka vähentävät kipua ja helpottavat selässä istumista. Hoitavalta taholta saan kuulla ettei jalkani vuoksi pitäisi enää ratsastaa. Anna on kuitenkin ymmärtänyt, että juuri se antaa minulle voimaa, positiivisia fiiliksiä ja auttaa jaksamaan. Hän on kääntänyt asian niin, että sen sijaan, kun toiset käskee lopettaa niin hän puolestaan yrittää auttaa minua keksimään keinoja miten voisin ratsastaa vähemmillä kivuilla ja edes sen verran kuin pystyn. 💜
