Blogi

Akateemisen kapsonin valinta

Osa1, Kapsonin sovittaminen hevoselle

Kapsonin niin kuin minkä tahansa varusteen sopivuus vaikuttaa oleellisesti hevosen kokemukseen koulutustilanteesta. Kaikenlainen stressi ja epämiellyttävyys,  jota voi aiheutua myös epäsopivasta varusteesta heikentää hevosen kykyä oppia. Väärin sovitettu tai huonosti istuva varuste voi aiheuttaa ongelmia työskentelymotivaation sekä ihmisen ja hevosen välisen luottamussuhteen rakentumisessa ja lisätä ihmisen kanssa toimimiseen kiinnittyvien negatiivisten tunteiden määrää.

Varusteiden sovittamiseen kannattaa panostaa. Epäsopiva tai väärin sovitettu varuste voi aiheuttaa kipua ja epämielyttävyyttä ja tätä kautta heikentää rentoutta, oppimista ja yhteistyötä! Kuva: Seppo Toivari

Akateemista kapsonia ei ole tarkoitus kiristää tiukasti hevosen pään ja turvan ympärille. Mikäli kapsoni pyörii hevosen päässä voi kyse olla, joko siitä että kapsonin kautta hevoseen kohdistetaan liiallisen paljon painetta, joka saa kapsonin pyörähtämään tai kapsonin mittasuhteet ja hevosen pään anatomia eivät sovi yhteen. Seuraavassa olen luetellut sopivuuden kannalta oleellisia seikkoja.

Poskihihnan tulee kulkea poskiluun takaa ei sen päältä (5.). Tähän vaikuttaa kiinnityskohta turpaosaan ja turpaosan pituus. Poskihihna ei myöskään saa asettua liian lähelle hevosen silmää, tähän voidaan vaikuttaa sijoittamalla leukahihna silmän tasolle, jolloin sen säätämisellä voidaan siirtää poskihihnaa taemmas erityisesti niillä hevosilla joiden silmät ovat sijoittuneet pidemmälle pään sivuille. Lisäksi korvien takaa tuleva osuus (1.) ei saa painaa kohti korvia tai ärsyttää liiaksi hevosen herkkää niskaa. täh’n voi vaikuttaa niskaosan muotoilulla, sekä valitsemalla kevyempi kapsoni.

Turpaosan tulee jäädä niin löysälle että hevonen pystyy pureskelemaan vaivattomasti. Leukoja täytyy pystyä liikuttamaan sivusuunnassa, jotta hevosella on mahdollisuus siirtää alaleukaa oikeanlaisen asetuksen löytymiseksi. Turpaosan oikea paikka on kaksi sormenleveyttä alaspäin kohdasta, jossa nenäluu (2.) alkaa ja neljä sormen leveyttä sieraimen yläkulman yläpuolella. Pieni ja lyhytturpaiset hevoset tarvitsevat siron turpaosan jotta se voidaan asettaa mahdollisimman sopivan kohtaan.

Liian ylhäällä oleva turpaosa aiheuttaa helposti ongelmia kun posken limakalvo painautuu poskihampaita (3.) vasten ja myös kallon läpi turvan yläpuolelta tuleva hermopunos (4.) saattaa jäädä liian ylös säädetyn turpaosan alle ja haitata hevosta. Liian alas tuleva turpaosa saattaa taas häiritä hevosen hengittämistä ja tuntu ja epämiellyttävältä.

Lähde:

Branberup-Tannous, Katrin. 2018. The Academic toolbox- The cavesson. Cambridge: Groundwork, Academic Art of Rriding

Kehon ja mielen tasapainoilua

Hevosen kanssa kokonaisvaltainen työskentely vaatii aina, sekä hevosen kehon, että mielen huomioimista harjoittelussa. Mieli ja keho ovat yhteydessä toisiinsa ja ilman henkistä tasapainoa ei voi saavuttaa fyysistäkään tasapainoa. Näiden molempien asioiden vaaliminen kuuluvat hyvään ja kestävään tapaan työskennellä hevosten kanssa.

Makuulle mennesään hevonen on rento ja luottavainen ja se kokee ympäristön turvalliseksi.

Hevosen mieli on reitti sen fyysisten ominaisuuksien kanssa työskentelyyn. Tämän osan, jota moni kutsuu horsmanshipiksi, tarkoitus on luoda yhteys hevoseen. Kun molemmat osapuolet voivat luottaa toisiinsa, saavutetaan rentous. Se on kaiken työskentelyn ja myöhemmin tapahtuvien asioiden pohja. Hyvä suhde hevoseen on molemminpuolista luottamusta, yhteisiä pelisääntöjä ja hyvää oloa toisen lähellä. Se on myös tutustumista toisiinsa, työskentelyyn, välineisiin ja paikkoihin.

Halua tehdä asioita aidosti yhdessä voi testata kokeilemalla miten yhteistyö sujuu ilman varusteita.

Motivaatio, halu tehdä asioita yhdessä, kanssamme, kumpuaa hyvästä suhteesta hevosen ja kouluttajan välillä. Motivaation ylläpitoon vaaditaan myös vaikuttamisen mahdollisuus, myös hevosta tulee työskentelyn aikana kuunnella ja silläkin on yhteisten pelisääntöjen rajoissa lupa reagoida asioihin. Motivaation kannalta oleellista on myös se, että toiminta johtaa tavoittelemisen arvoiseen asiaan eli palkintoon. Hevonen kokee palkitsevaksi kehut ja rapsutukset, mutta myös paineen poistot ja tauot, sekä tietysti ruokapalkinnon.

Hevosen luonteen huomioiminen ja säilyttäminen koulutuksen aikana lisää hevosen hyvinvointia. Erilaisten hevospersoonien tunnistaminen auttaa tehtävien muotoilussa ja antaa suuntaa sille minkälaisessa tahdissa voidaan edetä ja minkälaiset asiat hevonen kokee palkitseviksi. On huomioitavaa ettei koulutuksen tavoitteena ole mahdollisimman tottelevainen hevonen, vaan mahdollisimman tasapainoinen ja harmoninen hevonen.

Avotaivutus kuten mikään muukaan liike ei ole temppu, jossa hevonen kulkee tietynlaisessa asennossa. Kyseessä on koulutusprosessin tulos, jossa hevoselle on opetettu apujen järjestelmä ja näitä pyyntöjä käyttämällä voidaan pyytää hevosta esimerkiksi kulkemaan avotaivutusta. Minkään liikkeen suorittaminen ei ole itse tarkoitus vaan liike tehdään, jotta hevonen hyötyisi sen voimistelevasta ja voimistavasta vaikutuksesta. Kuva Seppo Toivari

Työ hevosen biomekaniikan parissa alkaa kun esittelemme hevoselle asetuksen ja taivutuksen. Nämä ovat ensikosketukset työssä muokata hevosesta, myös fyysisesti tasapainoinen ratsu. Näiden asioiden parissa työskentelyn ehtona on se, että hevonen rento ja vastaanottavainen ja pystyy säilymään sellaisena työskentelyn ajan. Mikään esittämämme pyyntö ei saa järkyttää hevosta siten ettei se pysty enää olemaan tilanteessa rennosti.

Kuuliaiselle ja motivoituneelle hevoselle voi myösopettaa liikkeitä ja liikkumistapoja jotka ovat sen tuki- ja liikuntaelimistön kannalta huonoja ja jopa hevosta vammauttavia. Tästä syystä kouluttajalla onkin harteillaan suuri vastuu. Sillä sen lisäksi, että osaa kouluttaa on osattava arvioida milloin ja minkälaisena liike tai toiminto on juuri kyseisen hevosyksilön kohdalla hyväksi.  Taitava kouluttaja siis pääsee puolimatkaan, samoin kun harjaantuneen silmän ja riittävän biomekaanisen ymmärryksen omaava henkilö. Yhdistämällä nämä kaksi taitoa päästään parhaaseen lopputulokseen.


Tunteita herättävä tuntuma ja ohjasotteiden merkitys


Miten sinä pitelet ohjista ja miten suurta roolia ne näyttelevät ratsastuksessasi. Kovista ohjasotteista, kuolaimista ja niiden aiheuttamista vammoista hevosen suussa on virinnyt paljon keskustelua viime aikoina. Keskustelussa ovat olleet mukana monien eri osaamisalojen ammattilaiset sekä hevosharrastajat. Keskustelu on keskittynyt siihen mitä erilaiset kuolainvalinnat ja liian painokkaat ohjasotteet voivat aiheuttaa hevosen suun ja pään alueella. Oman näkemykseni mukaan asiaa tulee kuitenkin tarkastella hieman laajemmin.

Ohjasotteiden laatu ja niiden mahdollisesti aiheuttaman negatiiviset seuraukset eivät rajoitu ainoastaan hevosen suun ja pään alueelle. Ymmärtääksemme todella sitä mitä kaikkea ratsastaessa tai työskennellessämme maasta ohjasotteemme saavat aikaan niin hyvässä kuin pahassa meidän on tutkailtava asiaa katsomalla koko hevosta.

Ratsastuksessa istunnan tulisi olla kaikessa ensisijainen apu, josta jokainen hevosellemme esittämä pyyntö lähtee. Sama pätee maasta käsin työskennellessä, pyyntöjemme on lähdettävä oman painopisteemme keskiöstä. Muiden apujen vaikutusta tarvitaan vain silloin kun hevonen ei täysin ymmärrä istunnan ja kehomme painopisteen suunnan merkitystä. Ohjasote joka ei lähde keskustastamme ikäinkuin ollen vain sen jatke on aina liian äkkipikainen ja ennakoimaton hevoselle ja aiheuttaa siksi aina myös lisää jännittymistä.

Hevosta ei myöskään tarvitse tukea ohjalla, eikä hevosikon tasapaino löydy ohjaan tai käteen nojaamalla tai siitä vetämällä, ei edes nuorten tai etupainoisten yksilöiden kohdalla. Kun ohjaan ja sitä kautta hevosen turvalle tai suuhun luodaan paine, on hevosen nojattava vastakkaiseen suuntaan yhtä suurella voimalla pysyäkseen tasapainossa. Voit testata tätä pyytämällä ystävääsi työntämään sinua hartiasta ensin kevyemmin ja sitten hieman voimallisemmin, mitä kovempaa ystäväsi työntää sinua, sitä enemmän joudut tekemään lihastyötä ja nojaamaan vasten ystäväsi kättä säilyttääksesi tasapainosi. Sama vastaan nojaaminen tapahtuu hevosessa yrittäessämme tukea hevostamme ohjalla.

Istunnalla esitettyyn taivutuspyyntöön ei tarvitse liittää ohjasotetta enää vaiheessa, jossa hevosen koulutus on edennyt niin pitkälle että se ymmärtää istunnalla esitetyn pyynnön.
(Kuva: Marjo Soukka)

Veto ohjista tai hevosen pitäminen tuntumalla lukitsee sen niskaa, selkärangan toista päätä ja sitä myöden jäykkyys lisääntyy koko hevosen kehossa. Miettikää miten jo pelkästään kävely tuntuu ikävältä silloin kun oma niska on todella jumissa. Staattinen pito ei voi milloinkaan olla pohjana notkeuden ja elastisuuden lisäämiselle.

Edellä mainitsemani vastaan nojaaminen tasapainon säilyttämiseksi on kuitenkin vain yksi osa palapeliä. Seuraavaksi tarkastelemme asiaa hevosen liikkumisen kannalta. Hevosen tulisi kantaa ratsastajaa tai muuten työskennellessään liikkua siten, että se ei vahingoita omaa kehoaan vaan vahvistuu työtä tehdessään. Tasapainoisen liikkumisen edellytyksenä on pystyä liikkumaan koko kehon läpi, takajalkojen energian tulee saada siirtyä aina turpaan asti ilman, että jonkin nivelen lukkiutuminen staattiseen asentoon kehossa estää sen.

Lisäksi asettuessamme hevosemme selkään haluamme sen siirtävän tukipistettään taemmas, jotta emme liiaksi rasittaisi sen etujalkoja ja jotta hevosemme olisi etuosastaan keveä ratsastaa niin käännöksissä kuin siirtymissä. Maastakäsin työskennellessämme haluamme useimmiten valmistella hevosta myöhemmin tapahtuvaan ratsastukseen ja tavoitella samoja asioita, rentoutta, notkeutta ja tasapainoa. Tähän tasapainon hallintaan, tukipisteen siirtoon ja pyöreään ylälinjaan hevosen tulisi pystyä ensin kaarevilla ja myöhemmin myös suorilla urilla.

Miten tämä kaikki sitten saadaan aikaan, nyt pääsemme biomekaniikkaan oppiin elollisen olennon liikkeestä ja siitä miten luut, lihakset jänteet ja siteet osallistuvat sen tuottamiseen. Etsiessämme tasapainoa ensin ympyrällä ja tämän jälkeen taivutusväistöissä, voimme vähitellen löytää tasapainon myös suorilla urilla. Ympyrällä tasapainon saavuttamien edellytyksenä on saada hevonen taipumaan ympyrän uran suuntaisesti niin, että taivutus on läsnä koko hevosen rangassa, ei vain sen kaulassa ja päässä.

Ympyrän kaarella ratsastajan tulee sallia hevosen ulkokyljen venyminen.
(Kuva: Hanna Vuokiniemi)

Taivutus on hevosen koko rankaan vaikuttava asia, kun taas asetus tapahtuu niskassa, se on kallon kiertämistä suhteessa rankaan. Asetuksen tarkoituksena on luoda tilaa atlasnikaman (2.) ja alaleukaluun (1.) välille, jotta alaleuka säilyisi pehmeänä ja liikkuvana.

1. Alaleuka eli mandibula 2. Atlasnikama eli kannattajanikama 3. Axis nikama eli kiertonikama

Tätä varten on hevosen ensin saatava rentoutua niskasta ja venytettävä hieman eteenalas, jotta sen anatomia, atlasnikaman (2.) ja alaleukaluun (1.) välinen tila antaa mahdollisuuden oikeanlaiseen asetukseen. Tässä pienessä raossa ensimmäisen nikaman ja alaleuan välillä sijaitsevat, sekä hevosen sylkirauhaset että paljon imukudosta, jotka eivät saa jäädä puristuksiin. Asetus, jossa alaleukaluu pääsee liukumaan atlasnikaman alle siten, että asetuksen ulkopuolen ala- ja yläleuan poskihampaat kohtaavat on pohjana oikeaoppiselle taivutukselle.

Taivutus kuvattuna ulkopuolelta, joloin 1. Alaleuan (mandibulan) ja yläleuan (maxilla) molaarit asettuvat kohdakkain. Kuvassa 2. Atlasnikama eli kannattajanikama 3. Axis nikama eli kiertonikama

Tässä kohtaa on syytä pysähtyä pohtimaan onko hevoselle varusteiden puolesta mahdollista toteuttaa oikeaoppinen asettuminen. Suitsituksen tulee nimittäin olla sellainen, että hevonen voi liikuttaa alaleukaansa suhteessa yläleukaan. Hevosen alaleuka on kapeampi kuin sen yläleuka ja asetuksessa alaleuan tulee pystyä liikkumaan sivusuunnassa yllä kuvailemallani tavalla.

Leveämpi yläleukaluu (vasemmalla) ja kapeampi alaleukaluu (oikealla). Asettuessa hevosen on kyettävä liikuttamaan alaleukaansa suhteessa yläleukaan ilman että varusteet haittaavat tätä.

Puettuasi hevosellesi suitset ja kiinnitettyäsi kaikki soljet normaalilla tavalla tarjoa hevosellesi pieni pala jotain pureskeltavaa ja seuraa miten esteettömästi hevosesi pystyy pureskelemaan vaikkapa palan leipää tai porkkanaa. Jos hevosesi selviää pureskelutestistä ongelmitta, tiedät että sille on mahdollista myös kyseiset varusteet päällä asettua oikein oman anatomiansa rajoissa. Pään alueella kulkee, myös paljon hermoja ja verisuonia lähellä ihon pintaa ja vailla paksun rasvakerroksen suojaa, tämä on ehdottomasti toinen syy olla kiristämättä remmejä liian tiukalle.

Toiseksi kannattaa miettiä varustevalintaansa myös siltä osin, että nivelletyillä kuolaimilla, sekä useilla eri kuolaimettomilla suitsilla vaikutamme alaleukaan. Tällaisilla suitsilla ohjista asettaessa, liikkuu alaleuka sisäohjan paineen vaikutuksesta vastakkaiseen suuntaan ja asetuksen kanssa päädytään usein ongelmiin, joissa koko hevosen ranka lähtee kiertymään väärin ja sen kyky liikkua tasapainoisesti huononee. Kapsonilla taas vaikutamme suoraan kalloon ja edelleen rankaan. Vaikka oikoteitä ei varsinaisesti ole on oikeanlaisen asetuksen ja taivutuksen opettaminen hevoselle monin verroin helpompaa kapsonilla, kuin monella muulla työkalulla.

Kapsonilla voi työskennellä sekä maastakäsin että ratsain.
(Kuva: Hanna Vuokiniemi)
Ratsastukseen soveltuva cavemore, jossa kapsonohja alkaa turvan päältä ja kankiohja hackamore varsien päästä. Kankiohjia pidellään aina yhdessä kädessä.

Kun haluamme hevosen etsiytyvän parempaan tasapainoon, pyöristävän ylälinjaa ja astumaan syvemmälle rungon alle kohti painopistettään tarvitsemme taivutusta, jolla vaikutamme hevosen rankaan, taivutuksen puoleiseen sisätakajalkaan ja lonkan asentoon. Taivutuksen, joka vaikuttaa hevoseen tällä tavoin tarvitaan rakennuspalikaksi edellä kuvailemani kaltainen asetus. Arvioidaksesi asetuksesi ja taivutuksesi toimivuutta sinun tulee kyetä myötäämään molemmilla ohjilla yhtäaikaisesti, tässä hetkessä hevosesi tulisi tuntua ryhdistyvän, astuvan sisätakajalalla syvemmälle ja nostavan selkäänsä. Jos myötäyksen aikana tapahtuu jotain muuta, eivät asetus ja taivutus ole olleet oikeanlaiset ja palvelleet parempaa tasapainoa ja sisätakajalan astumista syvemmälle rungon alle.

Aluksi tasapainon kehityksen alkumetreillä tarvitset enemmän istuntasi merkitystä selventäviä apuja ja taivutuksen säilyttäminen ympyrällä myödätessä ohjalla saattaa kestää vain askeleen ajan. On kuitenkin tärkeää että hevonen saa kokea nämä myötäyksen hetket, sillä pyynnön poistuminen on se hetki josta hevonen oppii. Toiseksi jos lähdemme kannattelemaan hevostamme tuntumalla tukien, se tulee aina nojaamaan vastaan, ellei sitten opi pakenemaan tuntumaa niin sanotusti kuolaimen taakse. Kolmanneksi jos kannattelemme hevosen etuosaa ohjien varassa kuolaimesta tai kuolaimettomasta suitsituksesta, jossa paine kohdistuu sen alaleukaan, sen rentouttaminen ja siirtäminen asetuksen vaatimalla tavalla ei ole mahdollista tai vähintäänkin erittäin hankalaa. 

Oikeanlaisen taivutuksen löytymistä voi tarkkailla, myötäämisen lisäksi kurkkaamalla hevosen sisäposkea ja korvien asentoa, näitä ei kuitenkaan saa jäädä tuijottamaan. Oikean taivutuksen löytyessä hevosen sisäposki painuu hieman kaulan alle, jos poski pullottaa sisäpuolelta on alaleuka siirtynyt väärään suuntaan. Lisäksi sisäkorva saa asettua hieman ulkokorvaa alemmas. Tasapainon kehittyessä ympyrän uran pystyy säilyttämään yhä paremmin pelkällä istunnalla ohjat keveinä. Tässä kohtaa voi kokeilla mitä tapahtuu kun tekee ravi siirtymän ja kun tasapaino on löytynyt ravissa voi sen etsimisen aloittaa laukassa.

Oikein tehdyssä taivutuksessa ulkokorva saa olla hieman sisäkorvaa ylempänä. Tämä on seurausta hevosen koko rangan taipumisesta. Taivutuksessa sisälonkan asento muuttuu ja okahaarakeiden päät kallistuvat hieman sisäänpäin.

Kuten olen jo usean kertaan maininnut, ovat alaleuan ja niskan rentous ratkaisevassa osassa, ne sijaitsevat toisessa päässä hevosen rankaa toisessa päässä sijaitsevat lantio ja siihen kiinnittyneinä hevosen takajalat. Takajalat, jotka tuottavat liikettä ja joita kohti haluamme siirtää hevosen tukipistettä. Jos jäykistämme ohjista vetämällä ja hevosen etuosaa kannattelemalla sen niskaa eli rangan toista päätä vaikutamme samalla takajalkojen liikkeeseen, sitä huonontaen. Lisäksi tukiessamme hevosta ohjalla on sen nojattava painetta vastaan pysyäkseen pystyssä eli siirrettävä painopistettään edemmäs eikä suinkaan taemmas.

Kaikki hyvät aikomukset siitä että hevosen painopistettä pyritään siirtämään taemmas ja sen liikkumistapaa tukemaan säilyttäen tuntuma tiukkana, lopulta vain estävätkin näiden tavoitteiden saavuttamista ja saavat aikaan vastakkaisia reaktioita eivät nykyisten ratsuhevosten etujalkojen erillisten vammojen määrä sekä selkäongelmat tunnu enää ollenkaan niin yllättäviltä.

Istunta

Kuvat: Seppo Toivari

 

Istuntamme vaikuttaa hevoseen koko sen ajan jonka ratsastamme, se on ainoa apu, jolla emme voi lakata vaikuttamasta hevoseemme. Hyvä istunta ei ole staattinen asento, jossa yritämme pysyä hevosen liikkuessa meidän allamme. Hyvä istunta myötäilee hevosen tuottamaa askelten rytmiä. Illuusio paikallaan istumisesta muodostuu siitä, että ratsastaja kykenee joustamaan hevosen tuottamaa liikettä sen kanssa samassa tahdissa samaan suuntaan.

Mistä sitten hyvä istunta muodostuu ja miten sen voi saavuttaa? Ensin on löydettävä tasapaino paikoillaan seisovan hevosen selässä siten, että suoraan edestä tai takaa katsoen ratsastaja istuu keskellä hevosta. Sivusuunnassa ratsukkoa tarkkailtaessa on myös asetettava ensin ratsastajan lantio neutraaliin asentoon, jossa istuinluut ovat kohtisuorassa satulaa vasten ja ristiselkä säilyy pitkänä.

Reisillä, polvilla tai pohkeilla ei tule puristaa hevosen kylkiä. Jalkojen tulee säilyä rentoina ja nivelissä tulee olla joustoa. Ratsastajan kylkien tulee säilyä pitkinä, sekä hartioiden rentoina, jotta käsillä on mahdollista seurata hevosen pään ja kaulan liikkeitä. Niskan tulee säilyä rentona ja pään sijaita kehon painopisteen päällä.

Oikea asento on kuitenkin vain osa kokonaisuutta. Vielä sitäkin tärkeämpää on ymmärtää, että hevosen liikkeen seuraamisen edellytyksenä on liikkeen tunteminen. Oikeanlaista energiaa ja riittävää rentoutta tukevat pehmeä ja laaja katse, sekä oikeanlainen hengitys. Katseen lukittuessa johonkin tiettyyn pisteeseen niska ja hartiat jännittyvät ja hengittämisestä tulee pinnallista.

Hevosen liikuttaessa lonkkansa sen rintakehä liikkuu samalla, pyörähtäen askelten tahdissa vuoroin ylös ja alas. Takajalan astuesa eteenpäin samalla puolen rintakehä laskee ja saman aikaisesti se toisella puolen nousee. Hevosen liikkuessa koko sen ranka liikkuu ja mikäli ratsastaja ei mukaile tätä liikettä oikein on hevosen mahdotonta käyttää kehoaan sen biomekaniikan vaatimalla tavalla.

Kun ensin pystymme istumaan tasapainossa, siten että jos hevonen allamme katoaisi kuin taikaiskusta putoaisimme jaloillemme ja tämän jälkeen osamme mukailla hevosen askellajeja, voimme alkaa sekä kerätä tietoa hevosemme liikkeestä istuntamme avulla, että alkaa vaikuttaa hevosen liikkeeseen istunnallamme. Silloin istunnasta tulee ratsastaessa tärkein työkalumme. Meidän on ratsastaessa aloitettava kaikki liikkeet omasta istunnastamme ja annettava hevosen seurata kehoamme. Istunta on välineemme kommunikoida hevosemme kanssa ratsain.

Heinäntuoksuista elämää

Jatkona edelliseen tekstiini halusin kirjoittaa vielä syvemmin hevosten heinäruokinnan järjestämisestä. Nykytiedon mukaan heinän tai muun korsirehun on oltava hyvää niin ravintoarvoiltaan kuin hygieeniseltäkin laadultaan. Lisäksi hevosten ruokinnan pääpaino tulee olla korsirehussa ja sille onkin asetettu hevosten painoa, lihavuuskuntoa ja korsirehun kuiva-ainemäärää käyttäen tietyt laskennalliset normit. Ruokintavälit eivät myöskään saisi venyä kovin pitkiksi ja korsirehua olisi tarjoiltava ennemmin usein ja pieniä määriä.
Jatka lukemista ”Heinäntuoksuista elämää”

Lajityypillistä hyvinvointia

Hevosen lajityypillisen käyttäytymisen huomioiminen hevosen arjen järjestämisessä vähentää riskiä ongelmakäyttäytymiselle, laskee hevosen stressitasoa ja parantaa hevosen terveyttä sekä hyvinvointia. Kaikki hevosihmiset ovat kuulleet toteamuksen siitä että hevoset ovat luotuja liikkumaan, mutta hevosen luontoon kuuluu muutakin kuin liikuntaa. Luonnollisen käyttäytymisen toteuttaminen on hevoselle itse toimintana usein palkitsevaa.

Jatka lukemista ”Lajityypillistä hyvinvointia”

Määrää vai laatua?

Millainen harjoittelu ratsain tai maasta käsin on hevoselle hyväksi ja millainen ei? Onko hyvän harjoituksen mittana askelten määrä, käytetty aika tai hikipisaroiden virta vai jokin muu? Hyvä harjoitus ei ole määrällinen vaan laadullinen asia. Silti monissaratsastajissa istuu syvällä ajatus siitä, että kunnon treenissä tulee hiki ja että sen kestoa mitataan kellolla.

Määrällisten asioiden huomioimisessakin piilee osa totuutta, sillä lihas kasvaa sitä rasittamalla eli liikettä toistamalla. Hevosta liikutettaessa olisi siis oltava hallussa käsitys siitä mitä lihaksia ollaan harjoittamassa ja miksi. Lihasten lisäksi harjoitellessa vahvistuu tekemiseen liittyvä mielentila, tätä kutsun itse hevosen ”työmielentilaksi”.

Hevosen liikkuessa tasapainossa, takajalkojen askeltaessa rytmikkäästi, selän keinuessa askelten tahdissa, hevonen on rennon ja vastaanottavaisen oloinen, hevosikon yhteistyö vaikuttaa pehmeältä ja soljuvalta. Harjoituksessa vahvistuu sekä oikeat lihakset, että mielentila. Tällainen tasapainoisen liikkumisen alue voi olla aluksi melko pieni, eikä ainakaan ihmisten mielissä aina täytä hevosten liikkumisen tarvetta. Hevonenhan on kuitenkin luotu liikkumaan, osaavat kaikki hevosharrastajat hokea kuorossa.

Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä hevosta voi liikuttaa muillakin tavoin! Esimerkiksi maastossa taluttelu ja ratsastus, varsinkin jos voi mennä tieltä ryteikköön tarpomaan on oivallista liikuntaa. Epätasaisella ja vaihtelevalla pohjalla maastossa liikkuminen kehittää hevosen lihaksistoa, tasapainoa sekä koordinaatiota. Lisäksi se tarjoaa oivaa vaihtelua maneesin ja kentän kiertämiselle. On myös muistettava, että ihmisen kanssa hevonen viettää vuorokaudestaan eli 24 tunnista vain muutamia tunteja. Ihmisen tekemillä valinnoilla on kuitenkin suuri merkitys siihen miten hevosen loppu vuorokausi vietetään. Tallipaikan tarjoamat mahdollisuudet ja rajoitteet pitäisi suhteuttaa hevosen ja sen omistajan tarpeisiin.

Harmonian menettämistä työskentelyssä ei kuitenkaan saisi pelätä liikaa, sillä tiukasti sellaisten asioiden parissa pysyminen, joissa kaikki palaset loksahtavat paikoilleen johtaa siihen, että kehitystäkään ei juuri tapahdu. Hevosikon on siis uskallettava venyttää mukavuusaluettaan, mutta se tulisi tehdä järkevästi. Asettamalla selkeitä tavoitteita tekemiselleen, ei jää uimaan loputtomaan kaurapuuroon, jossa motivaatio laskee kuin lehmän häntä. Realististen tavoitteiden asettaminen vaatii aina ymmärrystä siitä mitä jo osataan ja toisaalta siitä mihin on järkevää keskittyä seuraavaksi.

Kun käyntiympyrä sujuu täydellisessä harmonian tilassa on siis aika haastaa itsensä ja kokeilla mitä tapahtuu jos tekee muutoksen, ratsastaa hetken suoraan, tekee ravi siirtymän tai esittää jonkin muun kysymyksen hevoselle. Mönkään menneestä yrityksestä ei kannata hätääntyä liiaksi, jos ravi siirtymä aiheutti yläkautta silmiin tuijottelua ei kannata jatkaa negatiivisen asian toistamista ravissa, vaan siirtyä takaisin sinne missä harmonia asuu ja yrittää uudelleen. Hevosikon kehittyessä useammat muutokset turvaympyrällä käyvät mahdollisiksi ja tulevaisuudessa maailmankuvaa voi laajentaa elliptiselle uralle ja lopulta neliöksi asti.

Hyvä valmentaja auttaa hevosikkoa asettamaan itselleen realistisia tavoitteita, sekä löytämään ne oikeat harjoitukset tavoitteiden saavuttamiseksi. Oikean valmentajan lisäksi suosittelen suurella lämmöllä itsensä sivistämistä lukemalla ja katsomalla muiden harjoittelua, sekä analysoimalla omaa tekemistään.

Oppimisen lyhyt oppimäärä

Uusien asioiden omaksuminen, tottuminen ja oppiminen ovat ratkaisevassa roolissa hengissä säilymisen kannalta. Mikäli toimintaa seuraa eläimelle mieluisa asia, se alkaa toistamaan kyseistä käytöstä saavuttaakseen hyödyn. Vaikka rinnallamme kulkevien eläinystävien kohdalla eloonjäämistaistelu ei olekaan enää arkipäivää on mekanismi uuden oppimiseen ja muuttuviin olosuhteisiin sopeutumiseen edelleen tallessa.

Yksinkertaisimmillaan oppiminen on tottumista uuteen asiaan. Jotta eläin voi tottua johonkin asiaan sen tulee toistua riittävän usein ja riittävän samankaltaisena. Tottumista ei myöskään pääse tapahtumaan silloin jos eläin pelkää liikaa, tällaisissa tilanteissa kyse on tulvauttamisesta eli floodingista. Oiva esimerkki tottumisesta olisi vaikkapa hevosten aitaus vilkkaasti liikennöidyn tien vieressä. Ensin hevoset ovat huolissaan liikenteestä, sen äänistä ja nopeasti ohi suhahtavista autoista. Ne pysyttelevät aitauksen osassa joka on kauempana tiestä, vähitellen ne kuitenkin uskaltautuvat lähemmäs ja lähemmäs ja niitä tarkkaillessa voikin todeta hevosten vähitellen tottuvan liikenteeseen.

Klassisesta ehdollistumisesta jokainen on kuullut, peruskoulussa puhuttiin Ivan Pavlovista ja hänen koirakokeistaan. Klassisessa ehdollistumisessa eläin oppii että yhtä asiaa seuraa toinen. Tällaisia asioita tapahtuu koko ajan eläintemme arjessa ja niistä kaikki eivät suinkaan liity koulutustilanteisiin. Kun otat käteesi koiran hihnan se säntää jo valmiiksi ovelle odottamaan sinua tai kun heinäkärryt ilmestyvät käytävän päähän tietävät hevoset saavansa ruokaa.

Operantissa ehdollistumisessa eläin oppii käytöksensä seurauksista. Kouluttaja reagoi eläimen käytökseen, esimerkiksi tarjoamalla makupalan, tällöin puhutaan positiivisesta vahvisteesta. Eläin alkaa toistamaan tätä käytöstä koska se oli sille hyödyllistä toimintaa. Operantti toiminta voidaan jakaa neljään lokeroon, joiden nimitykset saattavat tuntua ensin jopa hieman harhaanjohtavilta.

Ensimmäisenä jo edellä kuvattu positiivinen vahviste, jossa siis eläimen haluttua toimintaa seuraa kouluttajan antama palkkio kuten ruoka, rapsutus tai lelu. Näin eläin alkaa toistaa haluttua käytöstä tavoitellakseen palkkiota.

Negatiivinen vahviste tarkoittaa sitä, että eläimeen kohdistetaan sitä häiritsevä ärsyke, usein paine josta eläin pyrkii pois. Reagoidessaan oikein tähän pyyntö, kuten paineeseen, epämiellyttävä asia poistu. Tässä poistunut paine toimii käytöstä lisäävänä tekijänä. Esimerkkinä tästä hevosen pyydetään laskemaan päätään kohdistamalla hevosen niskaan paine vetämällä kevyesti riimunnarusta alaspäin, kun hevonen laskee päätään paine poistu.

Positiivisen- ja negatiivisen rankaisun tarkoituksena on vähentää ei toivotun käytöksen esiintymistä. Positiivisessa rankaisussa ei toivottuun käytökseen vastataan lisäämällä rankaisu, jolloin eläin vähentää toimintaa, jonka seurauksena sen olo tehdään epämiellyttäväksi. Tällainen kouluttaminen ei ole hyvien tapojen mukaista ja itse en kouluta eläimiä tällaista tapaa käyttämällä.

Negatiivisessa rankaisussa taas epätoivotusta käytöksestä seuraa palkinnon mahdollisuuden poistuminen. Esimerkiksi jos hevonen kolistelee karsinan ovea ruokintatilanteessa kääntyy ruokkija ja kävelee pois. Ruokkija tulee takaisin näkyviin heti kun hevonen lakkaa oven kolistamisen ja alkaa kävellä hevosta kohti. Toistettuna riittävän tarkasti ja usein hevonen yhdistää sen että ruoka kävelee pois kolinassa ja kohti hiljaa seistessä.

Kun koulutus suoritetaan rauhallisissa ja eläimelle stressittömissä olosuhteissa, toistaen toimintaa muutamia kertoja riittävän samanlaisena ja kouluttajana toimiva henkilö osaa ajoittaa palkinnon tai pyynnön/ paineen poistumisen riittävän tarkasti havaitaan hyvinkin pian, että asiassa tapahtuu oppimista. Tärkeää on järjestää oppimiselle hyvät edellytykset toimimalla sopivassa ympäristössä ja suunnittelemalla oma tekeminen riittävän tarkasti.

Mikäli asiassa ei tapahdu mitään kehitystä joka viittaisi oppimiseen on paras peruttaa tilanteesta pois hetkeksi ja vaihtaa suunnitelmaa. Kyse on mitä suurimmalla todennäköisyydellä siitä että eläimesi ei ymmärrä mitä siltä pyydetään, eläin ei ole tyhmä, sinun pitää vai yrittää selittää toisella tavalla.