Akateemisen kapsonin valinta

Osa 2, Kapsonin valinta

Kapsonin niinkun minkä tahansa varusteen kohdalla hevosella on aina viimeinen sana siitä onko varuste miellyttävä vai ei. Edellisessä tekstissä käsittelin kapsonin sovittamista hevosen päähän ja tässä osassa kirjoitan erilaisista kapsonieista ja siitä mitä asioita kannattaa katsoa kapsonia valittaessa.

Kapsonia valitessa suurin huomio suunnataan turpaosaan, saatavilla onkin monin erilaisillaisin turpaosin varustettuja kapsoneita. Suosin itse hyvin pehmustettuja, metallisen polkupyöränketjun sisältäviä kapsoneja. Ketjun paino ja taipuisuus parantavat tarkkuutta ja istuvuutta. Ketjun tarkoitus ei siis ole olla kova väline, vaikka yhä uudelleen kuulen asiasta näin ajateltavan ja puhuttavan. Pehmusteen määrä ja sen tarve riippuvat hevosesta ja kouluttajan taidoista, pehmusteen tulee kuitenkin olla aina tasainen. Tukevammalla ja sitkeämmällä materiaalilla, kuten paksulla rubberfoamilla topattu kapsonin turpaosaa saattaa aluksi tuntua kömpelöltä, mutta aika auttaa asiaa ja käytössä kapson alkaa pehmetä sopivasti.

Kapsonin valintaan kannattaa käyttää aikaa ja pohtia asiaa myös hevosen kannalta.

Myös pelkkää nahkaa sisältävä turpaosaa saattaa olla sopiva valinta. Laattamaisten ja leveiden turpaosien kanssa voi eteen tulla, erityisesti pieni turpaisilla hevosilla ongelmia. Kapsonia sovitellessa tila loppuu kesken ja kapsonin turpaosaa asettuu joko liian lähelle poskiluuta tai sierainta. Lisäksi tällainen turpaosaa ei mukailee yhtä sulavasti hevosen pään muotoa. Leveä hihna saattaa koskea turpaa vain toisella reunalla, jolloin paine jakaantuu yllättäen odotettua pienemmälle alueelle.

Materiaalin ja muodon lisäksi turpaosan oikea mitta on tärkeää huomoioda. Liian lyhyt turvan päällinen osa aiheuttaa turpaosaa kannattelevan niskahihnan ajatumisen poskiluun päälle sekä liian lähelle silmää ja herkkiä korvantaustoja. Turpaosan pehmusteen laatuun kannattaa panostaa, laadukkaampi toppaus kestää tasaisena pidempää. Kapsonien turpaosat on myös usein valmistettu siten että niiden uudelleen toppaus on mahdollista. Laadukas ja hyvin hoidettu nahka kestää usein pidenpään kuin toppaus ja toppauksia on hyvä päästä tarpeen mukaan vaihtamaan.

Renkaat, niiden koko, kiinnitystapa ja sijoittelu vaihtelevat myös. Kapsonissa voi olla pyöreät tai D-renkaat, ne voivat olla eri tavalla liikkuvia tai paikalleen nahan väliin pujotettuja. Vapaasti heiluva rengas voi aiheuttaa kilinää ja suuremmat renkaat osua hevosta turpaan. Toiset hevoset oudoksuvat kilinää ja toiset eivät, mutta turvalle läppäävää rengasta en suosittele kenellekään. Lisäksi tulee olla tarkkana siitä että renkaiden kiinnitysmekanismi on sellainen ettei siitä aiheudu muhkuroita jotka tuntuvat hevosen turpaa vasten.

Kapsonia ei ole tarkoitus kiristää hevosen pään ympärille lujasti ja turpaosan kohdalla pätee sama ajatus kun kaikkien muidenkin turvan ympäri kiinnitettävien hihojen kohdalla, liian kireä aiheuttaa epämielyttävyyttä ja kipua. Kapsonin ollessa hevosen päässä sen tulee pystyä syömään ja pureskelemaan keskikokoisia ruokapaloja. Tämä on hyvä testi sillä alaleuan täytyy olla rento ja kyetä liikkumaan sivusuunnassa, jotta hevonen pystyy asettumaan oikein. Riittävän löysälle sovitettu turpaosaa saattaa kuitenkin saada sen roikkumaan liian alhalla. Erityisesti siron turvan omaavalla hevosella käy näin helposti. Tähän auttaa se että kapsonissa on turpaosan sivuilla, kiinnitys kohdassa jokin mekanismi joka auttaa turpaosan vakauteen.

Nahkainen vahvike estää turpaosaa valumasta väärään asentoon.

Leukahihnnoja saa liikkuvina ja kiinni ommeltuina, niiden tehtävänä on estää niskahihnan liikkumista liian lähelle silmää. Liikkuvan leukahihnan voi myös ottaa kokonaan pois kapsonista, tätä en kuitenkaan juurikaan suosittele. Mikäli kapsonia käyttää yksi hevonen ja leukahihna on sille sovitettu oikeaan paikkaan, on kiinni ommeltu leukahihna hyvä vaihtoehto. Jos kapsonia on kuitenkin tarkoitus käyttää useammalla hevosella tai et ole varma leukahihna paikasta voi siirrettävä leukahihna olla varmempi vaihtoehto. Siirrettävän hihnan ongelmana voi olla löystyminen ja valuminen kapsonin notkistuessa käytössä. Pienen nahkasuikakeen asettaminen kiilaksi tai niskahihnan pään ja aliman leiffin tuominen leukahihnan yli auttavat asiaa.

Viimeisenä kohtana haluaisin kääntää katseet vielä niskahihnan. Erityisesti painavampien kapsoneiden kohdalla sekä niskastaan herkille hevosille kannattaa valita pehmustettu ja muotoiltu niskaosa. Niskaosaan voi hankkia pehmusteen myös erillisenä jälkikäteen tai muokata jo olemassa olevaa varustetta ammattilaisen toimesta.

Koska ei kahta ilman kolmatta niin viimeisessä, kolmannessa osassa käsittelen sitä miten kapsoni varusteena toimii ja minkälaisissa tilanteissa suosittelen sitä käytettäväksi.

Suitsiin kiinnitetty pelkkää nahkaa sisältävä semikapson eli kapsonin turpaosaa. Kuva:Hanna Vuokniemi

Akateemisen kapsonin valinta

Osa1, Kapsonin sovittaminen hevoselle

Kapsonin niin kuin minkä tahansa varusteen sopivuus vaikuttaa oleellisesti hevosen kokemukseen koulutustilanteesta. Kaikenlainen stressi ja epämiellyttävyys,  jota voi aiheutua myös epäsopivasta varusteesta heikentää hevosen kykyä oppia. Väärin sovitettu tai huonosti istuva varuste voi aiheuttaa ongelmia työskentelymotivaation sekä ihmisen ja hevosen välisen luottamussuhteen rakentumisessa ja lisätä ihmisen kanssa toimimiseen kiinnittyvien negatiivisten tunteiden määrää.

Varusteiden sovittamiseen kannattaa panostaa. Epäsopiva tai väärin sovitettu varuste voi aiheuttaa kipua ja epämielyttävyyttä ja tätä kautta heikentää rentoutta, oppimista ja yhteistyötä! Kuva: Seppo Toivari

Akateemista kapsonia ei ole tarkoitus kiristää tiukasti hevosen pään ja turvan ympärille. Mikäli kapsoni pyörii hevosen päässä voi kyse olla, joko siitä että kapsonin kautta hevoseen kohdistetaan liiallisen paljon painetta, joka saa kapsonin pyörähtämään tai kapsonin mittasuhteet ja hevosen pään anatomia eivät sovi yhteen. Seuraavassa olen luetellut sopivuuden kannalta oleellisia seikkoja.

Poskihihnan tulee kulkea poskiluun takaa ei sen päältä (5.). Tähän vaikuttaa kiinnityskohta turpaosaan ja turpaosan pituus. Poskihihna ei myöskään saa asettua liian lähelle hevosen silmää, tähän voidaan vaikuttaa sijoittamalla leukahihna silmän tasolle, jolloin sen säätämisellä voidaan siirtää poskihihnaa taemmas erityisesti niillä hevosilla joiden silmät ovat sijoittuneet pidemmälle pään sivuille. Lisäksi korvien takaa tuleva osuus (1.) ei saa painaa kohti korvia tai ärsyttää liiaksi hevosen herkkää niskaa. täh’n voi vaikuttaa niskaosan muotoilulla, sekä valitsemalla kevyempi kapsoni.

Turpaosan tulee jäädä niin löysälle että hevonen pystyy pureskelemaan vaivattomasti. Leukoja täytyy pystyä liikuttamaan sivusuunnassa, jotta hevosella on mahdollisuus siirtää alaleukaa oikeanlaisen asetuksen löytymiseksi. Turpaosan oikea paikka on kaksi sormenleveyttä alaspäin kohdasta, jossa nenäluu (2.) alkaa ja neljä sormen leveyttä sieraimen yläkulman yläpuolella. Pieni ja lyhytturpaiset hevoset tarvitsevat siron turpaosan jotta se voidaan asettaa mahdollisimman sopivan kohtaan.

Liian ylhäällä oleva turpaosa aiheuttaa helposti ongelmia kun posken limakalvo painautuu poskihampaita (3.) vasten ja myös kallon läpi turvan yläpuolelta tuleva hermopunos (4.) saattaa jäädä liian ylös säädetyn turpaosan alle ja haitata hevosta. Liian alas tuleva turpaosa saattaa taas häiritä hevosen hengittämistä ja tuntu ja epämiellyttävältä.

Lähde:

Branberup-Tannous, Katrin. 2018. The Academic toolbox- The cavesson. Cambridge: Groundwork, Academic Art of Rriding

Kehon ja mielen tasapainoilua

Hevosen kanssa kokonaisvaltainen työskentely vaatii aina, sekä hevosen kehon, että mielen huomioimista harjoittelussa. Mieli ja keho ovat yhteydessä toisiinsa ja ilman henkistä tasapainoa ei voi saavuttaa fyysistäkään tasapainoa. Näiden molempien asioiden vaaliminen kuuluvat hyvään ja kestävään tapaan työskennellä hevosten kanssa.

Makuulle mennesään hevonen on rento ja luottavainen ja se kokee ympäristön turvalliseksi.

Hevosen mieli on reitti sen fyysisten ominaisuuksien kanssa työskentelyyn. Tämän osan, jota moni kutsuu horsmanshipiksi, tarkoitus on luoda yhteys hevoseen. Kun molemmat osapuolet voivat luottaa toisiinsa, saavutetaan rentous. Se on kaiken työskentelyn ja myöhemmin tapahtuvien asioiden pohja. Hyvä suhde hevoseen on molemminpuolista luottamusta, yhteisiä pelisääntöjä ja hyvää oloa toisen lähellä. Se on myös tutustumista toisiinsa, työskentelyyn, välineisiin ja paikkoihin.

Halua tehdä asioita aidosti yhdessä voi testata kokeilemalla miten yhteistyö sujuu ilman varusteita.

Motivaatio, halu tehdä asioita yhdessä, kanssamme, kumpuaa hyvästä suhteesta hevosen ja kouluttajan välillä. Motivaation ylläpitoon vaaditaan myös vaikuttamisen mahdollisuus, myös hevosta tulee työskentelyn aikana kuunnella ja silläkin on yhteisten pelisääntöjen rajoissa lupa reagoida asioihin. Motivaation kannalta oleellista on myös se, että toiminta johtaa tavoittelemisen arvoiseen asiaan eli palkintoon. Hevonen kokee palkitsevaksi kehut ja rapsutukset, mutta myös paineen poistot ja tauot, sekä tietysti ruokapalkinnon.

Hevosen luonteen huomioiminen ja säilyttäminen koulutuksen aikana lisää hevosen hyvinvointia. Erilaisten hevospersoonien tunnistaminen auttaa tehtävien muotoilussa ja antaa suuntaa sille minkälaisessa tahdissa voidaan edetä ja minkälaiset asiat hevonen kokee palkitseviksi. On huomioitavaa ettei koulutuksen tavoitteena ole mahdollisimman tottelevainen hevonen, vaan mahdollisimman tasapainoinen ja harmoninen hevonen.

Avotaivutus kuten mikään muukaan liike ei ole temppu, jossa hevonen kulkee tietynlaisessa asennossa. Kyseessä on koulutusprosessin tulos, jossa hevoselle on opetettu apujen järjestelmä ja näitä pyyntöjä käyttämällä voidaan pyytää hevosta esimerkiksi kulkemaan avotaivutusta. Minkään liikkeen suorittaminen ei ole itse tarkoitus vaan liike tehdään, jotta hevonen hyötyisi sen voimistelevasta ja voimistavasta vaikutuksesta. Kuva Seppo Toivari

Työ hevosen biomekaniikan parissa alkaa kun esittelemme hevoselle asetuksen ja taivutuksen. Nämä ovat ensikosketukset työssä muokata hevosesta, myös fyysisesti tasapainoinen ratsu. Näiden asioiden parissa työskentelyn ehtona on se, että hevonen rento ja vastaanottavainen ja pystyy säilymään sellaisena työskentelyn ajan. Mikään esittämämme pyyntö ei saa järkyttää hevosta siten ettei se pysty enää olemaan tilanteessa rennosti.

Kuuliaiselle ja motivoituneelle hevoselle voi myösopettaa liikkeitä ja liikkumistapoja jotka ovat sen tuki- ja liikuntaelimistön kannalta huonoja ja jopa hevosta vammauttavia. Tästä syystä kouluttajalla onkin harteillaan suuri vastuu. Sillä sen lisäksi, että osaa kouluttaa on osattava arvioida milloin ja minkälaisena liike tai toiminto on juuri kyseisen hevosyksilön kohdalla hyväksi.  Taitava kouluttaja siis pääsee puolimatkaan, samoin kun harjaantuneen silmän ja riittävän biomekaanisen ymmärryksen omaava henkilö. Yhdistämällä nämä kaksi taitoa päästään parhaaseen lopputulokseen.


Tunteita herättävä tuntuma ja ohjasotteiden merkitys


Miten sinä pitelet ohjista ja miten suurta roolia ne näyttelevät ratsastuksessasi. Kovista ohjasotteista, kuolaimista ja niiden aiheuttamista vammoista hevosen suussa on virinnyt paljon keskustelua viime aikoina. Keskustelussa ovat olleet mukana monien eri osaamisalojen ammattilaiset sekä hevosharrastajat. Keskustelu on keskittynyt siihen mitä erilaiset kuolainvalinnat ja liian painokkaat ohjasotteet voivat aiheuttaa hevosen suun ja pään alueella. Oman näkemykseni mukaan asiaa tulee kuitenkin tarkastella hieman laajemmin.

Ohjasotteiden laatu ja niiden mahdollisesti aiheuttaman negatiiviset seuraukset eivät rajoitu ainoastaan hevosen suun ja pään alueelle. Ymmärtääksemme todella sitä mitä kaikkea ratsastaessa tai työskennellessämme maasta ohjasotteemme saavat aikaan niin hyvässä kuin pahassa meidän on tutkailtava asiaa katsomalla koko hevosta.

Ratsastuksessa istunnan tulisi olla kaikessa ensisijainen apu, josta jokainen hevosellemme esittämä pyyntö lähtee. Sama pätee maasta käsin työskennellessä, pyyntöjemme on lähdettävä oman painopisteemme keskiöstä. Muiden apujen vaikutusta tarvitaan vain silloin kun hevonen ei täysin ymmärrä istunnan ja kehomme painopisteen suunnan merkitystä. Ohjasote joka ei lähde keskustastamme ikäinkuin ollen vain sen jatke on aina liian äkkipikainen ja ennakoimaton hevoselle ja aiheuttaa siksi aina myös lisää jännittymistä.

Hevosta ei myöskään tarvitse tukea ohjalla, eikä hevosikon tasapaino löydy ohjaan tai käteen nojaamalla tai siitä vetämällä, ei edes nuorten tai etupainoisten yksilöiden kohdalla. Kun ohjaan ja sitä kautta hevosen turvalle tai suuhun luodaan paine, on hevosen nojattava vastakkaiseen suuntaan yhtä suurella voimalla pysyäkseen tasapainossa. Voit testata tätä pyytämällä ystävääsi työntämään sinua hartiasta ensin kevyemmin ja sitten hieman voimallisemmin, mitä kovempaa ystäväsi työntää sinua, sitä enemmän joudut tekemään lihastyötä ja nojaamaan vasten ystäväsi kättä säilyttääksesi tasapainosi. Sama vastaan nojaaminen tapahtuu hevosessa yrittäessämme tukea hevostamme ohjalla.

Istunnalla esitettyyn taivutuspyyntöön ei tarvitse liittää ohjasotetta enää vaiheessa, jossa hevosen koulutus on edennyt niin pitkälle että se ymmärtää istunnalla esitetyn pyynnön.
(Kuva: Marjo Soukka)

Veto ohjista tai hevosen pitäminen tuntumalla lukitsee sen niskaa, selkärangan toista päätä ja sitä myöden jäykkyys lisääntyy koko hevosen kehossa. Miettikää miten jo pelkästään kävely tuntuu ikävältä silloin kun oma niska on todella jumissa. Staattinen pito ei voi milloinkaan olla pohjana notkeuden ja elastisuuden lisäämiselle.

Edellä mainitsemani vastaan nojaaminen tasapainon säilyttämiseksi on kuitenkin vain yksi osa palapeliä. Seuraavaksi tarkastelemme asiaa hevosen liikkumisen kannalta. Hevosen tulisi kantaa ratsastajaa tai muuten työskennellessään liikkua siten, että se ei vahingoita omaa kehoaan vaan vahvistuu työtä tehdessään. Tasapainoisen liikkumisen edellytyksenä on pystyä liikkumaan koko kehon läpi, takajalkojen energian tulee saada siirtyä aina turpaan asti ilman, että jonkin nivelen lukkiutuminen staattiseen asentoon kehossa estää sen.

Lisäksi asettuessamme hevosemme selkään haluamme sen siirtävän tukipistettään taemmas, jotta emme liiaksi rasittaisi sen etujalkoja ja jotta hevosemme olisi etuosastaan keveä ratsastaa niin käännöksissä kuin siirtymissä. Maastakäsin työskennellessämme haluamme useimmiten valmistella hevosta myöhemmin tapahtuvaan ratsastukseen ja tavoitella samoja asioita, rentoutta, notkeutta ja tasapainoa. Tähän tasapainon hallintaan, tukipisteen siirtoon ja pyöreään ylälinjaan hevosen tulisi pystyä ensin kaarevilla ja myöhemmin myös suorilla urilla.

Miten tämä kaikki sitten saadaan aikaan, nyt pääsemme biomekaniikkaan oppiin elollisen olennon liikkeestä ja siitä miten luut, lihakset jänteet ja siteet osallistuvat sen tuottamiseen. Etsiessämme tasapainoa ensin ympyrällä ja tämän jälkeen taivutusväistöissä, voimme vähitellen löytää tasapainon myös suorilla urilla. Ympyrällä tasapainon saavuttamien edellytyksenä on saada hevonen taipumaan ympyrän uran suuntaisesti niin, että taivutus on läsnä koko hevosen rangassa, ei vain sen kaulassa ja päässä.

Ympyrän kaarella ratsastajan tulee sallia hevosen ulkokyljen venyminen.
(Kuva: Hanna Vuokiniemi)

Taivutus on hevosen koko rankaan vaikuttava asia, kun taas asetus tapahtuu niskassa, se on kallon kiertämistä suhteessa rankaan. Asetuksen tarkoituksena on luoda tilaa atlasnikaman (2.) ja alaleukaluun (1.) välille, jotta alaleuka säilyisi pehmeänä ja liikkuvana.

1. Alaleuka eli mandibula 2. Atlasnikama eli kannattajanikama 3. Axis nikama eli kiertonikama

Tätä varten on hevosen ensin saatava rentoutua niskasta ja venytettävä hieman eteenalas, jotta sen anatomia, atlasnikaman (2.) ja alaleukaluun (1.) välinen tila antaa mahdollisuuden oikeanlaiseen asetukseen. Tässä pienessä raossa ensimmäisen nikaman ja alaleuan välillä sijaitsevat, sekä hevosen sylkirauhaset että paljon imukudosta, jotka eivät saa jäädä puristuksiin. Asetus, jossa alaleukaluu pääsee liukumaan atlasnikaman alle siten, että asetuksen ulkopuolen ala- ja yläleuan poskihampaat kohtaavat on pohjana oikeaoppiselle taivutukselle.

Taivutus kuvattuna ulkopuolelta, joloin 1. Alaleuan (mandibulan) ja yläleuan (maxilla) molaarit asettuvat kohdakkain. Kuvassa 2. Atlasnikama eli kannattajanikama 3. Axis nikama eli kiertonikama

Tässä kohtaa on syytä pysähtyä pohtimaan onko hevoselle varusteiden puolesta mahdollista toteuttaa oikeaoppinen asettuminen. Suitsituksen tulee nimittäin olla sellainen, että hevonen voi liikuttaa alaleukaansa suhteessa yläleukaan. Hevosen alaleuka on kapeampi kuin sen yläleuka ja asetuksessa alaleuan tulee pystyä liikkumaan sivusuunnassa yllä kuvailemallani tavalla.

Leveämpi yläleukaluu (vasemmalla) ja kapeampi alaleukaluu (oikealla). Asettuessa hevosen on kyettävä liikuttamaan alaleukaansa suhteessa yläleukaan ilman että varusteet haittaavat tätä.

Puettuasi hevosellesi suitset ja kiinnitettyäsi kaikki soljet normaalilla tavalla tarjoa hevosellesi pieni pala jotain pureskeltavaa ja seuraa miten esteettömästi hevosesi pystyy pureskelemaan vaikkapa palan leipää tai porkkanaa. Jos hevosesi selviää pureskelutestistä ongelmitta, tiedät että sille on mahdollista myös kyseiset varusteet päällä asettua oikein oman anatomiansa rajoissa. Pään alueella kulkee, myös paljon hermoja ja verisuonia lähellä ihon pintaa ja vailla paksun rasvakerroksen suojaa, tämä on ehdottomasti toinen syy olla kiristämättä remmejä liian tiukalle.

Toiseksi kannattaa miettiä varustevalintaansa myös siltä osin, että nivelletyillä kuolaimilla, sekä useilla eri kuolaimettomilla suitsilla vaikutamme alaleukaan. Tällaisilla suitsilla ohjista asettaessa, liikkuu alaleuka sisäohjan paineen vaikutuksesta vastakkaiseen suuntaan ja asetuksen kanssa päädytään usein ongelmiin, joissa koko hevosen ranka lähtee kiertymään väärin ja sen kyky liikkua tasapainoisesti huononee. Kapsonilla taas vaikutamme suoraan kalloon ja edelleen rankaan. Vaikka oikoteitä ei varsinaisesti ole on oikeanlaisen asetuksen ja taivutuksen opettaminen hevoselle monin verroin helpompaa kapsonilla, kuin monella muulla työkalulla.

Kapsonilla voi työskennellä sekä maastakäsin että ratsain.
(Kuva: Hanna Vuokiniemi)
Ratsastukseen soveltuva cavemore, jossa kapsonohja alkaa turvan päältä ja kankiohja hackamore varsien päästä. Kankiohjia pidellään aina yhdessä kädessä.

Kun haluamme hevosen etsiytyvän parempaan tasapainoon, pyöristävän ylälinjaa ja astumaan syvemmälle rungon alle kohti painopistettään tarvitsemme taivutusta, jolla vaikutamme hevosen rankaan, taivutuksen puoleiseen sisätakajalkaan ja lonkan asentoon. Taivutuksen, joka vaikuttaa hevoseen tällä tavoin tarvitaan rakennuspalikaksi edellä kuvailemani kaltainen asetus. Arvioidaksesi asetuksesi ja taivutuksesi toimivuutta sinun tulee kyetä myötäämään molemmilla ohjilla yhtäaikaisesti, tässä hetkessä hevosesi tulisi tuntua ryhdistyvän, astuvan sisätakajalalla syvemmälle ja nostavan selkäänsä. Jos myötäyksen aikana tapahtuu jotain muuta, eivät asetus ja taivutus ole olleet oikeanlaiset ja palvelleet parempaa tasapainoa ja sisätakajalan astumista syvemmälle rungon alle.

Aluksi tasapainon kehityksen alkumetreillä tarvitset enemmän istuntasi merkitystä selventäviä apuja ja taivutuksen säilyttäminen ympyrällä myödätessä ohjalla saattaa kestää vain askeleen ajan. On kuitenkin tärkeää että hevonen saa kokea nämä myötäyksen hetket, sillä pyynnön poistuminen on se hetki josta hevonen oppii. Toiseksi jos lähdemme kannattelemaan hevostamme tuntumalla tukien, se tulee aina nojaamaan vastaan, ellei sitten opi pakenemaan tuntumaa niin sanotusti kuolaimen taakse. Kolmanneksi jos kannattelemme hevosen etuosaa ohjien varassa kuolaimesta tai kuolaimettomasta suitsituksesta, jossa paine kohdistuu sen alaleukaan, sen rentouttaminen ja siirtäminen asetuksen vaatimalla tavalla ei ole mahdollista tai vähintäänkin erittäin hankalaa. 

Oikeanlaisen taivutuksen löytymistä voi tarkkailla, myötäämisen lisäksi kurkkaamalla hevosen sisäposkea ja korvien asentoa, näitä ei kuitenkaan saa jäädä tuijottamaan. Oikean taivutuksen löytyessä hevosen sisäposki painuu hieman kaulan alle, jos poski pullottaa sisäpuolelta on alaleuka siirtynyt väärään suuntaan. Lisäksi sisäkorva saa asettua hieman ulkokorvaa alemmas. Tasapainon kehittyessä ympyrän uran pystyy säilyttämään yhä paremmin pelkällä istunnalla ohjat keveinä. Tässä kohtaa voi kokeilla mitä tapahtuu kun tekee ravi siirtymän ja kun tasapaino on löytynyt ravissa voi sen etsimisen aloittaa laukassa.

Oikein tehdyssä taivutuksessa ulkokorva saa olla hieman sisäkorvaa ylempänä. Tämä on seurausta hevosen koko rangan taipumisesta. Taivutuksessa sisälonkan asento muuttuu ja okahaarakeiden päät kallistuvat hieman sisäänpäin.

Kuten olen jo usean kertaan maininnut, ovat alaleuan ja niskan rentous ratkaisevassa osassa, ne sijaitsevat toisessa päässä hevosen rankaa toisessa päässä sijaitsevat lantio ja siihen kiinnittyneinä hevosen takajalat. Takajalat, jotka tuottavat liikettä ja joita kohti haluamme siirtää hevosen tukipistettä. Jos jäykistämme ohjista vetämällä ja hevosen etuosaa kannattelemalla sen niskaa eli rangan toista päätä vaikutamme samalla takajalkojen liikkeeseen, sitä huonontaen. Lisäksi tukiessamme hevosta ohjalla on sen nojattava painetta vastaan pysyäkseen pystyssä eli siirrettävä painopistettään edemmäs eikä suinkaan taemmas.

Kaikki hyvät aikomukset siitä että hevosen painopistettä pyritään siirtämään taemmas ja sen liikkumistapaa tukemaan säilyttäen tuntuma tiukkana, lopulta vain estävätkin näiden tavoitteiden saavuttamista ja saavat aikaan vastakkaisia reaktioita eivät nykyisten ratsuhevosten etujalkojen erillisten vammojen määrä sekä selkäongelmat tunnu enää ollenkaan niin yllättäviltä.