Miten sinä pitelet ohjista ja miten suurta roolia ne näyttelevät ratsastuksessasi. Kovista ohjasotteista, kuolaimista ja niiden aiheuttamista vammoista hevosen suussa on virinnyt paljon keskustelua viime aikoina. Keskustelussa ovat olleet mukana monien eri osaamisalojen ammattilaiset sekä hevosharrastajat. Keskustelu on keskittynyt siihen mitä erilaiset kuolainvalinnat ja liian painokkaat ohjasotteet voivat aiheuttaa hevosen suun ja pään alueella. Oman näkemykseni mukaan asiaa tulee kuitenkin tarkastella hieman laajemmin.
Ohjasotteiden laatu ja niiden mahdollisesti aiheuttaman negatiiviset seuraukset eivät rajoitu ainoastaan hevosen suun ja pään alueelle. Ymmärtääksemme todella sitä mitä kaikkea ratsastaessa tai työskennellessämme maasta ohjasotteemme saavat aikaan niin hyvässä kuin pahassa meidän on tutkailtava asiaa katsomalla koko hevosta.
Ratsastuksessa istunnan tulisi olla kaikessa ensisijainen apu, josta jokainen hevosellemme esittämä pyyntö lähtee. Sama pätee maasta käsin työskennellessä, pyyntöjemme on lähdettävä oman painopisteemme keskiöstä. Muiden apujen vaikutusta tarvitaan vain silloin kun hevonen ei täysin ymmärrä istunnan ja kehomme painopisteen suunnan merkitystä. Ohjasote joka ei lähde keskustastamme ikäinkuin ollen vain sen jatke on aina liian äkkipikainen ja ennakoimaton hevoselle ja aiheuttaa siksi aina myös lisää jännittymistä.
Hevosta ei myöskään tarvitse tukea ohjalla, eikä hevosikon tasapaino löydy ohjaan tai käteen nojaamalla tai siitä vetämällä, ei edes nuorten tai etupainoisten yksilöiden kohdalla. Kun ohjaan ja sitä kautta hevosen turvalle tai suuhun luodaan paine, on hevosen nojattava vastakkaiseen suuntaan yhtä suurella voimalla pysyäkseen tasapainossa. Voit testata tätä pyytämällä ystävääsi työntämään sinua hartiasta ensin kevyemmin ja sitten hieman voimallisemmin, mitä kovempaa ystäväsi työntää sinua, sitä enemmän joudut tekemään lihastyötä ja nojaamaan vasten ystäväsi kättä säilyttääksesi tasapainosi. Sama vastaan nojaaminen tapahtuu hevosessa yrittäessämme tukea hevostamme ohjalla.
(Kuva: Marjo Soukka)
Veto ohjista tai hevosen pitäminen tuntumalla lukitsee sen niskaa, selkärangan toista päätä ja sitä myöden jäykkyys lisääntyy koko hevosen kehossa. Miettikää miten jo pelkästään kävely tuntuu ikävältä silloin kun oma niska on todella jumissa. Staattinen pito ei voi milloinkaan olla pohjana notkeuden ja elastisuuden lisäämiselle.
Edellä mainitsemani vastaan nojaaminen tasapainon säilyttämiseksi on kuitenkin vain yksi osa palapeliä. Seuraavaksi tarkastelemme asiaa hevosen liikkumisen kannalta. Hevosen tulisi kantaa ratsastajaa tai muuten työskennellessään liikkua siten, että se ei vahingoita omaa kehoaan vaan vahvistuu työtä tehdessään. Tasapainoisen liikkumisen edellytyksenä on pystyä liikkumaan koko kehon läpi, takajalkojen energian tulee saada siirtyä aina turpaan asti ilman, että jonkin nivelen lukkiutuminen staattiseen asentoon kehossa estää sen.
Lisäksi asettuessamme hevosemme selkään haluamme sen siirtävän tukipistettään taemmas, jotta emme liiaksi rasittaisi sen etujalkoja ja jotta hevosemme olisi etuosastaan keveä ratsastaa niin käännöksissä kuin siirtymissä. Maastakäsin työskennellessämme haluamme useimmiten valmistella hevosta myöhemmin tapahtuvaan ratsastukseen ja tavoitella samoja asioita, rentoutta, notkeutta ja tasapainoa. Tähän tasapainon hallintaan, tukipisteen siirtoon ja pyöreään ylälinjaan hevosen tulisi pystyä ensin kaarevilla ja myöhemmin myös suorilla urilla.
Miten tämä kaikki sitten saadaan aikaan, nyt pääsemme biomekaniikkaan oppiin elollisen olennon liikkeestä ja siitä miten luut, lihakset jänteet ja siteet osallistuvat sen tuottamiseen. Etsiessämme tasapainoa ensin ympyrällä ja tämän jälkeen taivutusväistöissä, voimme vähitellen löytää tasapainon myös suorilla urilla. Ympyrällä tasapainon saavuttamien edellytyksenä on saada hevonen taipumaan ympyrän uran suuntaisesti niin, että taivutus on läsnä koko hevosen rangassa, ei vain sen kaulassa ja päässä.
(Kuva: Hanna Vuokiniemi)
Taivutus on hevosen koko rankaan vaikuttava asia, kun taas asetus tapahtuu niskassa, se on kallon kiertämistä suhteessa rankaan. Asetuksen tarkoituksena on luoda tilaa atlasnikaman (2.) ja alaleukaluun (1.) välille, jotta alaleuka säilyisi pehmeänä ja liikkuvana.
Tätä varten on hevosen ensin saatava rentoutua niskasta ja venytettävä hieman eteenalas, jotta sen anatomia, atlasnikaman (2.) ja alaleukaluun (1.) välinen tila antaa mahdollisuuden oikeanlaiseen asetukseen. Tässä pienessä raossa ensimmäisen nikaman ja alaleuan välillä sijaitsevat, sekä hevosen sylkirauhaset että paljon imukudosta, jotka eivät saa jäädä puristuksiin. Asetus, jossa alaleukaluu pääsee liukumaan atlasnikaman alle siten, että asetuksen ulkopuolen ala- ja yläleuan poskihampaat kohtaavat on pohjana oikeaoppiselle taivutukselle.
Tässä kohtaa on syytä pysähtyä pohtimaan onko hevoselle varusteiden puolesta mahdollista toteuttaa oikeaoppinen asettuminen. Suitsituksen tulee nimittäin olla sellainen, että hevonen voi liikuttaa alaleukaansa suhteessa yläleukaan. Hevosen alaleuka on kapeampi kuin sen yläleuka ja asetuksessa alaleuan tulee pystyä liikkumaan sivusuunnassa yllä kuvailemallani tavalla.
Puettuasi hevosellesi suitset ja kiinnitettyäsi kaikki soljet normaalilla tavalla tarjoa hevosellesi pieni pala jotain pureskeltavaa ja seuraa miten esteettömästi hevosesi pystyy pureskelemaan vaikkapa palan leipää tai porkkanaa. Jos hevosesi selviää pureskelutestistä ongelmitta, tiedät että sille on mahdollista myös kyseiset varusteet päällä asettua oikein oman anatomiansa rajoissa. Pään alueella kulkee, myös paljon hermoja ja verisuonia lähellä ihon pintaa ja vailla paksun rasvakerroksen suojaa, tämä on ehdottomasti toinen syy olla kiristämättä remmejä liian tiukalle.
Toiseksi kannattaa miettiä varustevalintaansa myös siltä osin, että nivelletyillä kuolaimilla, sekä useilla eri kuolaimettomilla suitsilla vaikutamme alaleukaan. Tällaisilla suitsilla ohjista asettaessa, liikkuu alaleuka sisäohjan paineen vaikutuksesta vastakkaiseen suuntaan ja asetuksen kanssa päädytään usein ongelmiin, joissa koko hevosen ranka lähtee kiertymään väärin ja sen kyky liikkua tasapainoisesti huononee. Kapsonilla taas vaikutamme suoraan kalloon ja edelleen rankaan. Vaikka oikoteitä ei varsinaisesti ole on oikeanlaisen asetuksen ja taivutuksen opettaminen hevoselle monin verroin helpompaa kapsonilla, kuin monella muulla työkalulla.
(Kuva: Hanna Vuokiniemi)
Kun haluamme hevosen etsiytyvän parempaan tasapainoon, pyöristävän ylälinjaa ja astumaan syvemmälle rungon alle kohti painopistettään tarvitsemme taivutusta, jolla vaikutamme hevosen rankaan, taivutuksen puoleiseen sisätakajalkaan ja lonkan asentoon. Taivutuksen, joka vaikuttaa hevoseen tällä tavoin tarvitaan rakennuspalikaksi edellä kuvailemani kaltainen asetus. Arvioidaksesi asetuksesi ja taivutuksesi toimivuutta sinun tulee kyetä myötäämään molemmilla ohjilla yhtäaikaisesti, tässä hetkessä hevosesi tulisi tuntua ryhdistyvän, astuvan sisätakajalalla syvemmälle ja nostavan selkäänsä. Jos myötäyksen aikana tapahtuu jotain muuta, eivät asetus ja taivutus ole olleet oikeanlaiset ja palvelleet parempaa tasapainoa ja sisätakajalan astumista syvemmälle rungon alle.
Aluksi tasapainon kehityksen alkumetreillä tarvitset enemmän istuntasi merkitystä selventäviä apuja ja taivutuksen säilyttäminen ympyrällä myödätessä ohjalla saattaa kestää vain askeleen ajan. On kuitenkin tärkeää että hevonen saa kokea nämä myötäyksen hetket, sillä pyynnön poistuminen on se hetki josta hevonen oppii. Toiseksi jos lähdemme kannattelemaan hevostamme tuntumalla tukien, se tulee aina nojaamaan vastaan, ellei sitten opi pakenemaan tuntumaa niin sanotusti kuolaimen taakse. Kolmanneksi jos kannattelemme hevosen etuosaa ohjien varassa kuolaimesta tai kuolaimettomasta suitsituksesta, jossa paine kohdistuu sen alaleukaan, sen rentouttaminen ja siirtäminen asetuksen vaatimalla tavalla ei ole mahdollista tai vähintäänkin erittäin hankalaa.
Oikeanlaisen taivutuksen löytymistä voi tarkkailla, myötäämisen lisäksi kurkkaamalla hevosen sisäposkea ja korvien asentoa, näitä ei kuitenkaan saa jäädä tuijottamaan. Oikean taivutuksen löytyessä hevosen sisäposki painuu hieman kaulan alle, jos poski pullottaa sisäpuolelta on alaleuka siirtynyt väärään suuntaan. Lisäksi sisäkorva saa asettua hieman ulkokorvaa alemmas. Tasapainon kehittyessä ympyrän uran pystyy säilyttämään yhä paremmin pelkällä istunnalla ohjat keveinä. Tässä kohtaa voi kokeilla mitä tapahtuu kun tekee ravi siirtymän ja kun tasapaino on löytynyt ravissa voi sen etsimisen aloittaa laukassa.
Kuten olen jo usean kertaan maininnut, ovat alaleuan ja niskan rentous ratkaisevassa osassa, ne sijaitsevat toisessa päässä hevosen rankaa toisessa päässä sijaitsevat lantio ja siihen kiinnittyneinä hevosen takajalat. Takajalat, jotka tuottavat liikettä ja joita kohti haluamme siirtää hevosen tukipistettä. Jos jäykistämme ohjista vetämällä ja hevosen etuosaa kannattelemalla sen niskaa eli rangan toista päätä vaikutamme samalla takajalkojen liikkeeseen, sitä huonontaen. Lisäksi tukiessamme hevosta ohjalla on sen nojattava painetta vastaan pysyäkseen pystyssä eli siirrettävä painopistettään edemmäs eikä suinkaan taemmas.
Kaikki hyvät aikomukset siitä että hevosen painopistettä pyritään siirtämään taemmas ja sen liikkumistapaa tukemaan säilyttäen tuntuma tiukkana, lopulta vain estävätkin näiden tavoitteiden saavuttamista ja saavat aikaan vastakkaisia reaktioita eivät nykyisten ratsuhevosten etujalkojen erillisten vammojen määrä sekä selkäongelmat tunnu enää ollenkaan niin yllättäviltä.
Annan Oppia 