Kehon ja mielen tasapainoilua

Hevosen kanssa kokonaisvaltainen työskentely vaatii aina, sekä hevosen kehon, että mielen huomioimista harjoittelussa. Mieli ja keho ovat yhteydessä toisiinsa ja ilman henkistä tasapainoa ei voi saavuttaa fyysistäkään tasapainoa. Näiden molempien asioiden vaaliminen kuuluvat hyvään ja kestävään tapaan työskennellä hevosten kanssa.

Makuulle mennesään hevonen on rento ja luottavainen ja se kokee ympäristön turvalliseksi.

Hevosen mieli on reitti sen fyysisten ominaisuuksien kanssa työskentelyyn. Tämän osan, jota moni kutsuu horsmanshipiksi, tarkoitus on luoda yhteys hevoseen. Kun molemmat osapuolet voivat luottaa toisiinsa, saavutetaan rentous. Se on kaiken työskentelyn ja myöhemmin tapahtuvien asioiden pohja. Hyvä suhde hevoseen on molemminpuolista luottamusta, yhteisiä pelisääntöjä ja hyvää oloa toisen lähellä. Se on myös tutustumista toisiinsa, työskentelyyn, välineisiin ja paikkoihin.

Halua tehdä asioita aidosti yhdessä voi testata kokeilemalla miten yhteistyö sujuu ilman varusteita.

Motivaatio, halu tehdä asioita yhdessä, kanssamme, kumpuaa hyvästä suhteesta hevosen ja kouluttajan välillä. Motivaation ylläpitoon vaaditaan myös vaikuttamisen mahdollisuus, myös hevosta tulee työskentelyn aikana kuunnella ja silläkin on yhteisten pelisääntöjen rajoissa lupa reagoida asioihin. Motivaation kannalta oleellista on myös se, että toiminta johtaa tavoittelemisen arvoiseen asiaan eli palkintoon. Hevonen kokee palkitsevaksi kehut ja rapsutukset, mutta myös paineen poistot ja tauot, sekä tietysti ruokapalkinnon.

Hevosen luonteen huomioiminen ja säilyttäminen koulutuksen aikana lisää hevosen hyvinvointia. Erilaisten hevospersoonien tunnistaminen auttaa tehtävien muotoilussa ja antaa suuntaa sille minkälaisessa tahdissa voidaan edetä ja minkälaiset asiat hevonen kokee palkitseviksi. On huomioitavaa ettei koulutuksen tavoitteena ole mahdollisimman tottelevainen hevonen, vaan mahdollisimman tasapainoinen ja harmoninen hevonen.

Avotaivutus kuten mikään muukaan liike ei ole temppu, jossa hevonen kulkee tietynlaisessa asennossa. Kyseessä on koulutusprosessin tulos, jossa hevoselle on opetettu apujen järjestelmä ja näitä pyyntöjä käyttämällä voidaan pyytää hevosta esimerkiksi kulkemaan avotaivutusta. Minkään liikkeen suorittaminen ei ole itse tarkoitus vaan liike tehdään, jotta hevonen hyötyisi sen voimistelevasta ja voimistavasta vaikutuksesta. Kuva Seppo Toivari

Työ hevosen biomekaniikan parissa alkaa kun esittelemme hevoselle asetuksen ja taivutuksen. Nämä ovat ensikosketukset työssä muokata hevosesta, myös fyysisesti tasapainoinen ratsu. Näiden asioiden parissa työskentelyn ehtona on se, että hevonen rento ja vastaanottavainen ja pystyy säilymään sellaisena työskentelyn ajan. Mikään esittämämme pyyntö ei saa järkyttää hevosta siten ettei se pysty enää olemaan tilanteessa rennosti.

Kuuliaiselle ja motivoituneelle hevoselle voi myösopettaa liikkeitä ja liikkumistapoja jotka ovat sen tuki- ja liikuntaelimistön kannalta huonoja ja jopa hevosta vammauttavia. Tästä syystä kouluttajalla onkin harteillaan suuri vastuu. Sillä sen lisäksi, että osaa kouluttaa on osattava arvioida milloin ja minkälaisena liike tai toiminto on juuri kyseisen hevosyksilön kohdalla hyväksi.  Taitava kouluttaja siis pääsee puolimatkaan, samoin kun harjaantuneen silmän ja riittävän biomekaanisen ymmärryksen omaava henkilö. Yhdistämällä nämä kaksi taitoa päästään parhaaseen lopputulokseen.


Heinäntuoksuista elämää

Jatkona edelliseen tekstiini halusin kirjoittaa vielä syvemmin hevosten heinäruokinnan järjestämisestä. Nykytiedon mukaan heinän tai muun korsirehun on oltava hyvää niin ravintoarvoiltaan kuin hygieeniseltäkin laadultaan. Lisäksi hevosten ruokinnan pääpaino tulee olla korsirehussa ja sille onkin asetettu hevosten painoa, lihavuuskuntoa ja korsirehun kuiva-ainemäärää käyttäen tietyt laskennalliset normit. Ruokintavälit eivät myöskään saisi venyä kovin pitkiksi ja korsirehua olisi tarjoiltava ennemmin usein ja pieniä määriä.
Jatka lukemista ”Heinäntuoksuista elämää”

Määrää vai laatua?

Millainen harjoittelu ratsain tai maasta käsin on hevoselle hyväksi ja millainen ei? Onko hyvän harjoituksen mittana askelten määrä, käytetty aika tai hikipisaroiden virta vai jokin muu? Hyvä harjoitus ei ole määrällinen vaan laadullinen asia. Silti monissaratsastajissa istuu syvällä ajatus siitä, että kunnon treenissä tulee hiki ja että sen kestoa mitataan kellolla.

Määrällisten asioiden huomioimisessakin piilee osa totuutta, sillä lihas kasvaa sitä rasittamalla eli liikettä toistamalla. Hevosta liikutettaessa olisi siis oltava hallussa käsitys siitä mitä lihaksia ollaan harjoittamassa ja miksi. Lihasten lisäksi harjoitellessa vahvistuu tekemiseen liittyvä mielentila, tätä kutsun itse hevosen ”työmielentilaksi”.

Hevosen liikkuessa tasapainossa, takajalkojen askeltaessa rytmikkäästi, selän keinuessa askelten tahdissa, hevonen on rennon ja vastaanottavaisen oloinen, hevosikon yhteistyö vaikuttaa pehmeältä ja soljuvalta. Harjoituksessa vahvistuu sekä oikeat lihakset, että mielentila. Tällainen tasapainoisen liikkumisen alue voi olla aluksi melko pieni, eikä ainakaan ihmisten mielissä aina täytä hevosten liikkumisen tarvetta. Hevonenhan on kuitenkin luotu liikkumaan, osaavat kaikki hevosharrastajat hokea kuorossa.

Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä hevosta voi liikuttaa muillakin tavoin! Esimerkiksi maastossa taluttelu ja ratsastus, varsinkin jos voi mennä tieltä ryteikköön tarpomaan on oivallista liikuntaa. Epätasaisella ja vaihtelevalla pohjalla maastossa liikkuminen kehittää hevosen lihaksistoa, tasapainoa sekä koordinaatiota. Lisäksi se tarjoaa oivaa vaihtelua maneesin ja kentän kiertämiselle. On myös muistettava, että ihmisen kanssa hevonen viettää vuorokaudestaan eli 24 tunnista vain muutamia tunteja. Ihmisen tekemillä valinnoilla on kuitenkin suuri merkitys siihen miten hevosen loppu vuorokausi vietetään. Tallipaikan tarjoamat mahdollisuudet ja rajoitteet pitäisi suhteuttaa hevosen ja sen omistajan tarpeisiin.

Harmonian menettämistä työskentelyssä ei kuitenkaan saisi pelätä liikaa, sillä tiukasti sellaisten asioiden parissa pysyminen, joissa kaikki palaset loksahtavat paikoilleen johtaa siihen, että kehitystäkään ei juuri tapahdu. Hevosikon on siis uskallettava venyttää mukavuusaluettaan, mutta se tulisi tehdä järkevästi. Asettamalla selkeitä tavoitteita tekemiselleen, ei jää uimaan loputtomaan kaurapuuroon, jossa motivaatio laskee kuin lehmän häntä. Realististen tavoitteiden asettaminen vaatii aina ymmärrystä siitä mitä jo osataan ja toisaalta siitä mihin on järkevää keskittyä seuraavaksi.

Kun käyntiympyrä sujuu täydellisessä harmonian tilassa on siis aika haastaa itsensä ja kokeilla mitä tapahtuu jos tekee muutoksen, ratsastaa hetken suoraan, tekee ravi siirtymän tai esittää jonkin muun kysymyksen hevoselle. Mönkään menneestä yrityksestä ei kannata hätääntyä liiaksi, jos ravi siirtymä aiheutti yläkautta silmiin tuijottelua ei kannata jatkaa negatiivisen asian toistamista ravissa, vaan siirtyä takaisin sinne missä harmonia asuu ja yrittää uudelleen. Hevosikon kehittyessä useammat muutokset turvaympyrällä käyvät mahdollisiksi ja tulevaisuudessa maailmankuvaa voi laajentaa elliptiselle uralle ja lopulta neliöksi asti.

Hyvä valmentaja auttaa hevosikkoa asettamaan itselleen realistisia tavoitteita, sekä löytämään ne oikeat harjoitukset tavoitteiden saavuttamiseksi. Oikean valmentajan lisäksi suosittelen suurella lämmöllä itsensä sivistämistä lukemalla ja katsomalla muiden harjoittelua, sekä analysoimalla omaa tekemistään.

Oppimisen lyhyt oppimäärä

Uusien asioiden omaksuminen, tottuminen ja oppiminen ovat ratkaisevassa roolissa hengissä säilymisen kannalta. Mikäli toimintaa seuraa eläimelle mieluisa asia, se alkaa toistamaan kyseistä käytöstä saavuttaakseen hyödyn. Vaikka rinnallamme kulkevien eläinystävien kohdalla eloonjäämistaistelu ei olekaan enää arkipäivää on mekanismi uuden oppimiseen ja muuttuviin olosuhteisiin sopeutumiseen edelleen tallessa.

Yksinkertaisimmillaan oppiminen on tottumista uuteen asiaan. Jotta eläin voi tottua johonkin asiaan sen tulee toistua riittävän usein ja riittävän samankaltaisena. Tottumista ei myöskään pääse tapahtumaan silloin jos eläin pelkää liikaa, tällaisissa tilanteissa kyse on tulvauttamisesta eli floodingista. Oiva esimerkki tottumisesta olisi vaikkapa hevosten aitaus vilkkaasti liikennöidyn tien vieressä. Ensin hevoset ovat huolissaan liikenteestä, sen äänistä ja nopeasti ohi suhahtavista autoista. Ne pysyttelevät aitauksen osassa joka on kauempana tiestä, vähitellen ne kuitenkin uskaltautuvat lähemmäs ja lähemmäs ja niitä tarkkaillessa voikin todeta hevosten vähitellen tottuvan liikenteeseen.

Klassisesta ehdollistumisesta jokainen on kuullut, peruskoulussa puhuttiin Ivan Pavlovista ja hänen koirakokeistaan. Klassisessa ehdollistumisessa eläin oppii että yhtä asiaa seuraa toinen. Tällaisia asioita tapahtuu koko ajan eläintemme arjessa ja niistä kaikki eivät suinkaan liity koulutustilanteisiin. Kun otat käteesi koiran hihnan se säntää jo valmiiksi ovelle odottamaan sinua tai kun heinäkärryt ilmestyvät käytävän päähän tietävät hevoset saavansa ruokaa.

Operantissa ehdollistumisessa eläin oppii käytöksensä seurauksista. Kouluttaja reagoi eläimen käytökseen, esimerkiksi tarjoamalla makupalan, tällöin puhutaan positiivisesta vahvisteesta. Eläin alkaa toistamaan tätä käytöstä koska se oli sille hyödyllistä toimintaa. Operantti toiminta voidaan jakaa neljään lokeroon, joiden nimitykset saattavat tuntua ensin jopa hieman harhaanjohtavilta.

Ensimmäisenä jo edellä kuvattu positiivinen vahviste, jossa siis eläimen haluttua toimintaa seuraa kouluttajan antama palkkio kuten ruoka, rapsutus tai lelu. Näin eläin alkaa toistaa haluttua käytöstä tavoitellakseen palkkiota.

Negatiivinen vahviste tarkoittaa sitä, että eläimeen kohdistetaan sitä häiritsevä ärsyke, usein paine josta eläin pyrkii pois. Reagoidessaan oikein tähän pyyntö, kuten paineeseen, epämiellyttävä asia poistu. Tässä poistunut paine toimii käytöstä lisäävänä tekijänä. Esimerkkinä tästä hevosen pyydetään laskemaan päätään kohdistamalla hevosen niskaan paine vetämällä kevyesti riimunnarusta alaspäin, kun hevonen laskee päätään paine poistu.

Positiivisen- ja negatiivisen rankaisun tarkoituksena on vähentää ei toivotun käytöksen esiintymistä. Positiivisessa rankaisussa ei toivottuun käytökseen vastataan lisäämällä rankaisu, jolloin eläin vähentää toimintaa, jonka seurauksena sen olo tehdään epämiellyttäväksi. Tällainen kouluttaminen ei ole hyvien tapojen mukaista ja itse en kouluta eläimiä tällaista tapaa käyttämällä.

Negatiivisessa rankaisussa taas epätoivotusta käytöksestä seuraa palkinnon mahdollisuuden poistuminen. Esimerkiksi jos hevonen kolistelee karsinan ovea ruokintatilanteessa kääntyy ruokkija ja kävelee pois. Ruokkija tulee takaisin näkyviin heti kun hevonen lakkaa oven kolistamisen ja alkaa kävellä hevosta kohti. Toistettuna riittävän tarkasti ja usein hevonen yhdistää sen että ruoka kävelee pois kolinassa ja kohti hiljaa seistessä.

Kun koulutus suoritetaan rauhallisissa ja eläimelle stressittömissä olosuhteissa, toistaen toimintaa muutamia kertoja riittävän samanlaisena ja kouluttajana toimiva henkilö osaa ajoittaa palkinnon tai pyynnön/ paineen poistumisen riittävän tarkasti havaitaan hyvinkin pian, että asiassa tapahtuu oppimista. Tärkeää on järjestää oppimiselle hyvät edellytykset toimimalla sopivassa ympäristössä ja suunnittelemalla oma tekeminen riittävän tarkasti.

Mikäli asiassa ei tapahdu mitään kehitystä joka viittaisi oppimiseen on paras peruttaa tilanteesta pois hetkeksi ja vaihtaa suunnitelmaa. Kyse on mitä suurimmalla todennäköisyydellä siitä että eläimesi ei ymmärrä mitä siltä pyydetään, eläin ei ole tyhmä, sinun pitää vai yrittää selittää toisella tavalla.