Millainen harjoittelu ratsain tai maasta käsin on hevoselle hyväksi ja millainen ei? Onko hyvän harjoituksen mittana askelten määrä, käytetty aika tai hikipisaroiden virta vai jokin muu? Hyvä harjoitus ei ole määrällinen vaan laadullinen asia. Silti monissaratsastajissa istuu syvällä ajatus siitä, että kunnon treenissä tulee hiki ja että sen kestoa mitataan kellolla.
Määrällisten asioiden huomioimisessakin piilee osa totuutta, sillä lihas kasvaa sitä rasittamalla eli liikettä toistamalla. Hevosta liikutettaessa olisi siis oltava hallussa käsitys siitä mitä lihaksia ollaan harjoittamassa ja miksi. Lihasten lisäksi harjoitellessa vahvistuu tekemiseen liittyvä mielentila, tätä kutsun itse hevosen ”työmielentilaksi”.
Hevosen liikkuessa tasapainossa, takajalkojen askeltaessa rytmikkäästi, selän keinuessa askelten tahdissa, hevonen on rennon ja vastaanottavaisen oloinen, hevosikon yhteistyö vaikuttaa pehmeältä ja soljuvalta. Harjoituksessa vahvistuu sekä oikeat lihakset, että mielentila. Tällainen tasapainoisen liikkumisen alue voi olla aluksi melko pieni, eikä ainakaan ihmisten mielissä aina täytä hevosten liikkumisen tarvetta. Hevonenhan on kuitenkin luotu liikkumaan, osaavat kaikki hevosharrastajat hokea kuorossa.
Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä hevosta voi liikuttaa muillakin tavoin! Esimerkiksi maastossa taluttelu ja ratsastus, varsinkin jos voi mennä tieltä ryteikköön tarpomaan on oivallista liikuntaa. Epätasaisella ja vaihtelevalla pohjalla maastossa liikkuminen kehittää hevosen lihaksistoa, tasapainoa sekä koordinaatiota. Lisäksi se tarjoaa oivaa vaihtelua maneesin ja kentän kiertämiselle. On myös muistettava, että ihmisen kanssa hevonen viettää vuorokaudestaan eli 24 tunnista vain muutamia tunteja. Ihmisen tekemillä valinnoilla on kuitenkin suuri merkitys siihen miten hevosen loppu vuorokausi vietetään. Tallipaikan tarjoamat mahdollisuudet ja rajoitteet pitäisi suhteuttaa hevosen ja sen omistajan tarpeisiin.
Harmonian menettämistä työskentelyssä ei kuitenkaan saisi pelätä liikaa, sillä tiukasti sellaisten asioiden parissa pysyminen, joissa kaikki palaset loksahtavat paikoilleen johtaa siihen, että kehitystäkään ei juuri tapahdu. Hevosikon on siis uskallettava venyttää mukavuusaluettaan, mutta se tulisi tehdä järkevästi. Asettamalla selkeitä tavoitteita tekemiselleen, ei jää uimaan loputtomaan kaurapuuroon, jossa motivaatio laskee kuin lehmän häntä. Realististen tavoitteiden asettaminen vaatii aina ymmärrystä siitä mitä jo osataan ja toisaalta siitä mihin on järkevää keskittyä seuraavaksi.
Kun käyntiympyrä sujuu täydellisessä harmonian tilassa on siis aika haastaa itsensä ja kokeilla mitä tapahtuu jos tekee muutoksen, ratsastaa hetken suoraan, tekee ravi siirtymän tai esittää jonkin muun kysymyksen hevoselle. Mönkään menneestä yrityksestä ei kannata hätääntyä liiaksi, jos ravi siirtymä aiheutti yläkautta silmiin tuijottelua ei kannata jatkaa negatiivisen asian toistamista ravissa, vaan siirtyä takaisin sinne missä harmonia asuu ja yrittää uudelleen. Hevosikon kehittyessä useammat muutokset turvaympyrällä käyvät mahdollisiksi ja tulevaisuudessa maailmankuvaa voi laajentaa elliptiselle uralle ja lopulta neliöksi asti.
Hyvä valmentaja auttaa hevosikkoa asettamaan itselleen realistisia tavoitteita, sekä löytämään ne oikeat harjoitukset tavoitteiden saavuttamiseksi. Oikean valmentajan lisäksi suosittelen suurella lämmöllä itsensä sivistämistä lukemalla ja katsomalla muiden harjoittelua, sekä analysoimalla omaa tekemistään.
Annan Oppia 